7.7.2009


Käytiin luontoretkellä eräänä iltana kalkkitehtaiden lähellä ja kyllä kannatti lähteä; törmäsin kahteen eri kämmekkäkasviin, Maariankämmekkään ja Valkolehdokkiin. Tuota Maariankämmekkää löytyy tienpientareilta aika runsaasti, mutta Valkolehdokkia en ole onnistunut tätä ennen kuvaamaan, nyt sekin onnistui!
Tikankontinkin olen kuvannut joskus muutama vuosi sitten ja tiedän tarkan paikan missä sitä on, tänä kesänä halla vei kukat joten odottelen ensi kesää ja käyn sitten näpsäisemässä uuden kuvan.
Yövilkkaa en vielä ole myöskään saanut kuvaksi asti, ehkä jonain päivänä käyn sitä metsästämässä. Myös sellainen kukka kun Kaarlenvaltikka kiinnostaa, se ei tosin kuulu kämmeköihin, mutta on muutoin täällä Pohjanmaalla aika harvinainen ja haluaisin sen kuvata...
Kohta lähdetään kissin kanssa eläinlääkärille, siltä leikataan kasvain kaulan alta. Saa nähdä miten saadaan tuo puolivilli kolli sullottua kuljetuslodjuun, laittanee aika lailla hanttiin...

Ei kommentteja: